Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostoksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostoksia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. huhtikuuta 2013

UTEEta ja keväisiä lintuja

Minua kysyttiin tämän kevään Leimailutaivaaseen pitämään pajaa. Olin luonnollisesti todella otettu ja iloinen tällaisesta kunniasta- ja luottamuksen osoituksesta :). Leimailutaivashan oli ja meni jo kevään osalta, olen vain ollut saamaton bloggaamisen suhteen...

Joka tapauksessa, ohjenuorana oli, että pajassa tehdään jotain kiinnostavaa ja nopeasti valmistuvaa. Pajani oli paperiaskartelupuolella, joten sen piti myös liittyä aiheeseen. Hetken mietintämyssyn alla oltuani päädyin magneetteihin, koska ne ovat aina käyttökelpoisia ja suhteellisen helposti kuljetettavia muun messujen ostosroippeen mukana. Ja mikäs muu sopisi paremmin keväiseen paperiaskarteluun kuin linnut...Aihe löytyi melko helposti ja sitten tekniikkaan. Minua itseäni kiinnostavat kaikenlaiset "mömmöt" ja olin itsekseni ajatellut jossain vaiheessa kokeilla UTEEta ja kuumalle UTEElle leimaamista. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, siinähän on hyvä ja nopea tekniikka messuille :).




Linnuissa on erivärisiä tavallisia kohojauheita ja kirkasta UTEEta. Silmänä pieni strassi kiinnitettynä glossyllä.



Kokeilin itsekseni myös muita kuvioita ja värisekoituksia. Taivaaseen valitsin tehtäväksi vain yksiväriset linnut, jotta homma sujuisi nopsaan :)



Ihan kivan näköisiä niistä tuli ja kun ennen messuja vähän pelkäsin, että ihmiset jo ovat tällä tekniikalla tehneet, niin iloisena yllätyksenä huomasinkin, että kiinnostusta riitti ja neuvoja kyseltiin eli ei mennyt hukkaan tämäkään :)



Ehdin myös pitää ostostaukoja ja tässä ihana saaliini;





Minna oli ihana ja otti pari valokuvaakin, unohdin itse kameran kassiin koko päiväksi:D


Hauskaa siis oli, aivan mahtava päivä



Ehdin loppupäivästä vielä Minnan pajaan, jossa tehtiin paperista koruja


Tässä valmis koruni


Suurkiitos Taavalle ja kaikille pajassani käyneille. Teitte päivästä mahtavan!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Ihana askartelukauppa Järvenpäässä

Olen harmitellut pitkään, kun lähistöllä ei ole sellaista puotia, josta saisi kerralla hankittua tarpeellista tavaraa askartelua varten. Netistä tilaamalla kyllä saa, joskin se kestää ja raastaa aina tällaisen mulle-kaikki-heti-nyt- ihmisen hermoja...ja kyllähän täälläpäin kirjakauppoja sun muita löytyy, muitta aina saa ison kierroksen tehdä ja koluta että jotain haluamaansa EHKÄ löytää. Perjantaina kuitenkin löysimme ystäväni Zirkonellan kanssa mielettömän ihanan kaupan aivan Järvenpään juna- aseman vierestä :)
Liikkeen nimi on Taitaville ja heillä on myös verkkokauppa

Siellä vierähti hetki jos toinenkin penkoessa ja saaliiksi sain mm. ihania papereita. Tässä kuvaa ostoksista



Jos satut maisemiin, suosittelen poikkeamaan sisälle kauppaan!

maanantai 9. tammikuuta 2012

Tallinnan shoppailut

Hauskaa vuoden alkua kaikille!

Käväisin vuodenvaihteen kunniaksi äitini kanssa Tallinnassa katsastamassa Karnaluks- kaupan, josta olen niin paljon kuullut. Voi miten paljon siellä on kaikkea! Olin kuin lapsi, joka on ensimmäistä kertaa karkkikaupassa :). Kilometreittäin pitsejä ja nauhoja, hyllykaupalla kaikenmoisia koristeita, lankoja, kankaita, kaikkea korsettitavikkeista puuhkiin. HUH!

Kauppa toimii ainakin tällä hetkellä osoitteessa K.A.Hermanni 1. Linnuntietä sinne on satamasta matkaa noin kaksi kilometriä, teitä pitkin kävellen hiukan enemmän. Lähdimme kävellen matkaan ja kartan avulla kyseinen tie löytyi helposti. Itse kaupan löytyminen ei ollutkaan sitten ihan helppoa, se ei ole katutasossa, joten minkäänlaisia näyteikkunoita ei näkynyt. Vain kadun kulmassa yksi ravintola, ja muuten näytti melko autiolta. Ajattelin jo, että liike on muuttanut muualle, mutta käveltyämme eteenpäin Hermannia pitkin kahden rapunoven jälkeen kolmannessa, C- rapussa luki pienellä liikkeiden nimiä, joista yksi oli Karnaluks. Ovesta sisään mentyämme saavuimme tuulikaapin tapaiseen aulaan, jossa ei ollut mitään merkkiä mistään. Yhdestä ovesta tuli joku ulos ja menimme siitä sisälle ja jotenkin kummasti löysimme yläkertaan perille :).

Liike on todella suuri ja täynnä tavaraa. Myyjiä oli vain kassoilla ja hyllyissä oli pakoittain tavaraa. Ihmettelin hetken, kuinka toimia, kun en tiennyt, voiko tavaraa ottaa pakkoina vai pitääkö pyytää joku mittaamaan. Paikka vaikutti varastomaiselta joten ei oikein voinut olla varma. Aikaa kului pelkästään katselemiseen jo paljon, enkä edes ehtinyt ihan kaikkea katsoakaan, kun oli muuallekin asiaa ennen laivan lähtöä. Päädyin sitten lappamaan koriini tavaraa hyllystä ja ajattelin että kassalla selviää :D

No, kassallahan ne sitten tiedustelevat, haluaako tavaran ostaa kokonaan vai mitataanko siitä vain osa ostettavaksi. Eli näin siellä siis toimitaan :o

Tässä kuvaa saaliistani. 29,5 metriä pitsiä ja vähän muutakin. Ensi kerralla uskaltaa täytellä koria enemmänkin sitten kun tietää, miten menetellään ja näki hintatasoa- kaikissa tuotteissa kun ei ole hintaa esillä edes.


Tämä kauppa on kyllä käymisen arvoinen, jos Tallinnaan on matka!

maanantai 26. joulukuuta 2011

Ostoksilla Ruotsissa

Oikein hyvää Tapaninpäivää!

Kävin kaksin nuoremman tyttäreni kanssa viettämässä laatuaikaa laivalla ja Tukholmassa viimeisenä viikonloppuna ennen joulua. Etukäteen suunnittelimme, että perillä käydään yhdessä lelukaupassa, yhdessä askartelukaupassa ja joulumarkkinoilla. Matka sujui hyvin ja hauskaa riitti.

Päädyimme käymään kahdessakin lelukaupassa ja kaksilla joulumarkkinoilla; Vanhan kaupungin ja Sergelintorin markkinoilla. Jokapaikasta tietysti shopattiin jotain, mutta jotenkin nuo ruotsalaiset joulumarkkinat hämmensivät; ei mitään käsin tehtyä myynnissä :O. Myöhemmin kuulin, että niitä olisi pitänyt osata etsiä Skansenin markkinoilta. Mutta sinänsä hassua, kun on tottunut, että Suomessa joka markkinapaikassa on käsitöitä tarjolla. Hiukan petyin tähän hommaan. No, tietääpä senkin nyt seuraavia vuosia silmällä pitäen...

Tukholman päiväksi valikoitui sunnuntai, joten ainut etukäteen googlettamani askartelukauppa, joka on myös sunnuntaisin auki, on Panduro Hobby Kungsgatanilla. Patikoimme siis sinne. Kauppa sijaitsee melko lähellä ja sinne pystyy hyvin kävelemään laivalta; ensin vanhan kaupungin läpi ja siitä esim. Vasabron siltaa pitkin yli ja jatkaen Vasagatania pitkin kunnes tulee vastaan Kungsgatan. käännytään Kungsgatanilla oikealle ja mennään tätä pitkin hiukan matkaa ja siellä se onkin jo :), vasemmalla puolella tietä. Myös toista siltaa pitkin pääsee perille, ja jos haluaa metrolla mennä niin Hötorgetin metroasema on ihan kaupan vieressä.

Olimme molemmat aivan pyörryksissä kun siellä oli niin paljon kaikkea ihanaa! Kaupasta tuli saman tien kyllä minun kantapaikkani Tukholmassa käydessä :)

Tässä pari kuvaa:
ulkoapäin kauppa näyttää tältä- jos joku muukin sitä etsii matkallaan


Sisältä en kertakaikkiaan kehdannut ottaa kuvia- harmi sinänsä-, mutta tässä meidän saalis


Tuosta kartiotötteröstä tuli meille jouluksi karkkijoulukuusi, punaiset piippurassit ja hamahelmipaketti meni tyttärelle, Timpan paperikko, alenuksesta saatu ympyräleikkuri, kaksipuoleinen leveä teippi, metalliset eyeletit, ihania metallisia ja muovisia koristeita kortteiluun minulle...
Ensi kerralla enemmän rahaa mukaan :D


Matkallamme törmäsimme myös ruotsalaiseen joulupukkiin (joka ilmeisesti oli karannut pukunsa sisältä jonnekin..) :



Paluumatkalla kokeilimme kumpikin laivalla fish spa:ta, joka olikin todella ihanaa! Ensin jalat puhdistetaan ja sitten ne upotetaan vesialtaaseen ja pienet monnin tyyppiset kalat putsaavat jaloista kaiken kuolleen ihon ja lopputuloksena on ihanan pehmeät jalat. Tuntui vain pienen pientä kutinaa. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan jos tilaisuus tulee- minä ainakin otan uusiksi heti kun mahdollista! :)

Pakkohan tästäkin oli kuva ottaa:

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Leimailutaivas

Tapahtuman nimi ei kyllä valehtele yhtään, siellä kyllä oli aivan taivaallista :). Osallistuin ensi kertaa tuonne messuille ja tuli hieman täydennettyä varastoja kun minulta puuttui kaikenlaista tarpeellista tavaraa. Seuraavaan tapahtumaan tulee mentyä aivan varmasti :)

Oli myös ilo tavata muita KK-laisia ihan livenä, tutustuin tällä reissulla Anneen, Heliin, Minnaan sekä Pyjamaan. Ihania ihmisiä!

Tässä kuva hankinnoistani;