Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

maanantai 7. marraskuuta 2011

Karmeuksia ja juhlintaa

Halloween ja pyhäinpäivä tulivat ja menivätkin jo. Pidimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa halloweenjuhlat. Aikataulu oli askartelun suhteen melko tiukka enkä saanut lainkaan kaikkea tehtyä mitä olin suunnitellut, mutta ensi vuonna jatketaan sitten :)


Menuun kuului arsenikilla maustettua teurasjätekeittoa ja homeista vuosikertapatonkia, juomina kaikenlaista tököttiä; käärmeöljyä, etyleeniglykolia ja vampyyrinverta sekä ihan perusmyrkkyä.
Lasten menu koostui irtirevityistä sormista ja siansuolista, juomana vihreää myrkkyä, jossa oli verinen jäädytetty käsi pitämässä juomaa kylmänä. Nami!
Jälkkärinä tarjottiin haamuleivoksia, haamukakkua ja suolapalana sappitattipiirasta.
Tässä hiukan kuvallista antia tunnelmista:

karkkilaatikon tuunailu jäi hiukan kesken, mutta hyvin se toimi näinkin :)





Isovanhemmat osallistuivat tarjoiluun tuomalla näin ihania leivoksia ja kakkua:



Olin suunnitellut tekeväni sellaisia karmivia silmiä, mutta ajanpuutteen vuoksi jouduin turvautumaan kananmunakarkkeihin ja punaiseen koristegeeliin, eivät nämä ihan silmiltä välttämättä näytä, mutta ovat silti aika iljettävän näköisiä :D










Seuraava juhla onkin sitten isäinpäivä, eikun kortteja väsäämään....

2 kommenttia:

  1. Teillä on ollutkin tosi hauskat bileet! Paljon oot nähnyt vaivaa kaiken tuon tekemisessä....

    VastaaPoista