Sivun näyttöjä yhteensä

Lukijat

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Paperinkäsittely- testauksia

Heipparallaa,

ostin taannoin kädentaitomessuilta kirjan, jossa on aivan ihania ohjeita...olen sitä tiuhaan selaillut, mutten ole aiemmin ehtinyt/muistanut kokeilla yhtäkään ohjetta. Minua viehätti kovasti ohje keitetystä päällysteestä, jota voisi sitten muokata haluamallaan tavalla ja saada uniikkia paperia kortteihin tai muuhun askarteluun.


Tuntui aika jännältä seisoa keittiössä hellan äärellä tietäen, ettei keitos ikinä päädy kenenkään lautaselle :D. Kattilaan laitoin vettä ja tärkkelystä, kiehautin ja sekoittelin kunnes siitä tuli sopivan paksuista. Jaoin seoksen kippoihin, joihin sekoitin erivärisiä akryylimaaleja. Ja sitten vain kokeilemaan!
Otin valkoisia paksuja akvarellipapereita, jotka kiinnitin ensin pahvipohjalle ja teippasin reunoista kiinni maalarinteipillä, jotteivat lähde käpristymään. Levittelin tämän jälkeen seoksia papereille koettaen saada ohuempaa ja paksumpaa kerrosta aikaan. Se sujuikin aika kivasti sellaisen levittimen avulla, joita saa esim. kirjakaupoista maalaustervikehyllystä. Värien levityksen jälkeen leimailin puukantaisilla leimasimilla värien päälle- siis ilman mustetta. Väri väistyy leimakuvion muotoisena mukavasti ja paljastaa taustapaperin värin sieltä alta.
Jätin paperit kuivumaan, tarkoitus oli muutamaksi tunniksi, mutta sitten tuli muuta ja ne kuivuivatkin ihan kunnolla yön yli.

Seuraavana päivänä meillä oli aamusta heti menoa, lähdimme kylään, enkä ehtinyt käydä katsomassa papereitani ollenkaan ennenkuin iltapäivällä takaisin tullessa. Kylässäkin olin ihan täpinöissäni kun muistin kokajan kokeiluni ja olisin kovasti halunnut päästä niitä tutkimaan :D. Kyllä tämä askartelun koukuttaman ihmisen elämä osaa olla hankalaa välistä heh.


Tässäpä nyt kuvia kokeilun tuloksista;

kuvista huomaa hyvin, kuinka paksua mömmö saa vielä olla, että siitä tulee kaunis leimajälki eikä se suttaannu. Leimat siis ovat puukannallisia, en ole akryylileimasimia tai muita akryylipalikkaan laitettavia kokeillut- ainakaan vielä ;). Luulen että puukannalliset ovat helpoimpia tähän hommaan kuitenkin.


Tässä lähikuvaa edellisestä;


Eri väriä; tässä näkyy nyt selkeästi että kun väriä on sopivasti niin tulee kaunis jälki, paksumpi sottaa leimakuvion:




Tämä siis on ensimmäinen testaus, aion jatkaa kokeiluja ja kokkailuja ja saas nähdä, millaisia kortteja mömmöistä syntyy :). Tässä nyt tästä ekasta testisatsista yksi aikaansaamani kortti;


Seuraavana pitää testata ihan taustapaperina tuollaista ja siihen päälle rakentaa kortti...
Raportoin lisää kokeiluistani myöhemmin :)

3 kommenttia:

  1. Kivan näköistä oletkin saanut aikaiseksi. Mielenkiinnolla odotan jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania kokeiluja! Tällaiset on hurjan kivoja! Minä kans innolla odotan lisää. Ihanan elävä pinta tulee tuollein ja kaunis kortti!

    VastaaPoista
  3. Hienoja! Minäkin meinaan kokeilla. kiitos ohjeesta ja vinkistä :)

    VastaaPoista